lauantai 21. huhtikuuta 2007

Jyväskylän periferia tapaaminen

Kävin Jyväskylässä mennä viikolla periferia-yliopistojen ylioppilaskuntien tapaamisessa. Periferia ylioppilaskuntiinhan lasketaan etelän suurten keskusten ulkopuolella olevat ylioppilaskunnat, eli Joensuu, Kuopio, Lappeenranta, Jyväskylä, Vaasa, Oulu ja Rovaniemi. JoYY:n edustus oli tällä kertaa sairastapauksien ja muiden syiden takia valitettavan pieni, mutta sitäkin laadukkaampi. Tosin itse autoa ajaneena toivoisin, että seuraavalla reissulla mukana olisi ainakin yksi kartanluku-taitoinen henkilö ja että Jyväskylän yliopisto satsaisi hieman parempiin opaskyltteihin J

Tapahtumassa puhutti erityisesti uusi hallitusohjelma. Toisaalta ylioppilasliike on hyvin tyytyväinen opintorahan korottamisesta, mutta toisaalta kirjaus EU ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksujen kokeilemista maisteriohjelmissa herätti vastusta suurimmassa osassa vaikuttajista. Mainittakoon, että Keskustan opiskelijaliitto otti jo viime vuonna kielteisen kannan lukukausimaksuihin.

Muut viralliset keskustelut koskivat mm. yliopistojen ja yhteiskunnan suhdetta, ylioppilaskuntien omistamien kiinteistöjen ongelmia ja etuja, hallinnon opiskelijajäsenten toimintaa, opintojen ohjausta ja organisaation oppimista. Epävirallisemmin keskustelua herätti mm. Opiskelijoiden liikuntaliiton tulevaisuus.
Jyväskylän periferia oli itselleni ensimmäinen ylioppilaskuntien tapaaminen. Oli erittäin antoisaa nähdä muita ylioppilaskuntatoimijoita sekä vaihtaa kokemuksia ja näkemyksiä. Tietysti oli myös hienoa huomata, kuinka muillakin opiskelijapaikkakunnilla keskustalaiset toimijat ovat saamassa entistä enemmän vaikutusvaltaa ja arvostusta. Keskustalaista maalaisjärkeä tarvitaan korkeakouluissa tällä hetkellä ehkä enemmän kuin koskaan.

Jussi Sallinen
JOYY:n liikuntavastaava
JOKE:n vpj

Ei kommentteja: